top of page
Etsi

Dialogi ja tuntemattoman pelko

Päivitetty: 15. jouluk. 2023

Avoimen dialogin maailmassa todellisuuden luonne on mystinen.


Olen lapsesta asti tuntenut vetoa sellaisiin satuihin ja kertomuksiin, joissa arkitodellisuuden lisäksi on jokin toinen maailma. Lempikirjani olivat sellaisia, joissa tavallinen koululainen löytää kallionkolon kautta reitin salaiseen laaksoon maan alla, tai jossa kerrostalolähiön vieressä sijaitsevalla joutomaalla lojuu vuodesta toiseen vanha rautaovi, jonka kautta pääsee tiettyinä ajankohtina liikkumaan ajassa taaksepäin. Näissä tarinoissa maailmassa oli eri tasoja, päivätajunnan eli arkielämän taso, ja lisäksi vähintään yksi toinen, ennakoimaton taso, jossa vallitsi mystinen logiikka.


Miten tämä liittyy dialogisuuteen?

Tässä ajassa ja ihmiskäsitykseen liittyvässä keskustelussa on yleensä pyrkimys jatkuvaan analyysiin ja nopeaan ymmärtämiseen. Selitysten tulisi löytyä pikaisesti ja niiden tulisi vastata kaikkiin kysymyksiin. Tällaisissa raameissa elämä itsessään on liian sotkuista, monimutkaista ja arvaamatonta. Esimerkiksi asiakastyöhön tämä voi heijastua paineena löytää nopeita ratkaisuja tilanteeseen, johon nopeita ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tekninen, suorittava asennoituminen maailmaa kohtaan pyrkii pois ihmettelyn ja mysteerin tilasta, kuin sellainen olisi vain väliaikainen häiriö.


Kuitenkin oleminen ja ihmettely on välttämätöntä, että mitään uutta voi syntyä. Näennäisen tapahtumattomuuden ja tyhjyyden tilasta on lähtöisin kaikki aidosti uusi: ideat, innovaatiot, sisäinen kasvu ja aito oppiminen. Lisäksi eettisten kysymysten esittäminen ja niihin vastaaminen on mahdollista vain mietiskelevässä, avoimessa suhtautumisessa maailmaan. Teknisellä ajattelulla, jossa syy- ja seuraussuhteiden tulee olla selkeitä, emme voi vastata esimerkiksi kysymyksiin oikeasta ja väärästä.


Avoimuus uudelle ja ei-tietämisen positio on myös avoimen dialogin edellytys. Jos suhtaudumme itseemme, toisiin ihmisiin ja maailmaan sillä asenteella, että kaikki tapahtuva pitäisi ymmärtää heti, estämme uusia ja erilaisia kokemuksia ja havaintoja tapahtumasta ja suljemme itsemme kaikelta muulta kuin siltä, mikä on jo tuttua. Avoin dialogi edellyttää uteliaisuutta ja etsivää asennetta. Tätä kautta pelko omasta epätietoisuudesta ja osaamattomuudesta voi muuttua avoimuudeksi ja sallivuudeksi, ja tuoda vuorovaikutustilanteisiin helpotuksen: kenenkään ei tarvitse tietää sellaista, mitä ei vielä tiedä. Dialogisuuden toteuttaminen käytännössä auttaa siis myös sietämään epävarmuutta.


Heidegger puhuu asenteesta, jossa ihminen on ”avoin salaisuudelle”, mikä tarkoittaa, että antaa todellisuudelle luvan paljastua sellaisena kuin se on. Tämä ei tarkoita, että meidän ei pitäisi yrittää ymmärtää ihmisiä ja maailmaa. Kyse on asenteesta, jolla ymmärtämiseen pyritään: sen sijaan, että yritetään pakottaa selkeärajainen selitys ymmärtämisen kohteesta esille, annetaan kohteen ilmaista itse itsensä sellaisenaan ja sillä tavalla, kuin se on ilmetäkseen. Jälkimmäinen asenne ei puutu todellisuuden ilmenemiseen, tai puuttuu siihen niin vähän kuin mahdollista. Tällöin ollaan lähempänä ”totuutta”, asioiden ja ilmiöiden luonnollisen olemisen todistamista. Tämä ei tarkoita myöskään eettisistä kysymyksistä irrottautumista tai niiden ulkopuolelle jättäytymistä: eettisiä kysymyksiä ei kuitenkaan kannata esittää ennen kuin on muodostettu mahdollisimman tarkka ja kattava kokonaiskuva niistä tekijöistä, joihin esitettävät kysymykset liittyvät.


Toisin sanoen, avoimessa dialogissa ei pyritä pakottamaan todellisuutta olemassa olevien ajatusmallien määrittelemiin puitteisiin, vaan sallitaan sen vaihtoehdon olemassaolo, että maailmassa on muutakin tai että se on osittain erilainen, kuin tähän asti olemme käsittäneet. Tähän liittyen avoimen dialogin periaatteisiin kuuluu, että maailma, mukaan lukien ihminen ja hänen toimintansa, ei ole koskaan täysin selitettävissä.

Tämä ajatus voi olla ilahduttava ja helpottava. Joillekin se on pelottava. Monelle se on ehkä molempia.


Tuntemattoman pelko on inhimillinen ilmiö, ja me kaikki pelkäämme tuntematonta enemmän tai vähemmän. Pelko sinänsä on vain tunne: se mikä todellisuuttamme muovaa, on se, miten valitsemme suhtautua ja toimia, kun pelkäämme tuntematonta. Onneksi ymmärrystä voi kasvattaa ja tuntemattomalle avautumista harjoitella, esimerkiksi suhteissa ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin.


Tuntemattoman pelko suojaa meitä vaaroilta, mutta myös rajoittaa ajatuksiamme ja toimintaamme, koska sen ainoa pyrkimys on pitää meidät kiinni tutuissa tavoissa olla ja elää. Kuitenkin vain selittämättömyyttä, elämän mystistä perusluonnetta, kunnioittava suhtautuminen mahdollistaa aidon ymmärtämisen ja havaintomaailmamme muuttumisen. Toisin sanoen, kun ymmärrämme, ettemme ymmärrä kaikkea, voimme luopua tietämisen ja käsittämisen pakosta ja antautua mysteerin äärellä: tällöin ovi toiseen maailmaan saattaa avautua kuin itsekseen, mysteeri päästää meidät sisemmälle, ja antaa meidän ehkä ymmärtää vähän enemmän.



Lähteitä ja luettavaa:

- ”Ihmisen tapoja asennoitua todellisuuteen ja dialogisuus”, muokannut ja valikoinut P. Rinkkala seuraavista aineistoista:

Martin Heidegger (1991): Silleen jättäminen.

- P. Rinkkalan suomentama ja lyhentämä käännös John Shotterin artikkelista (1999): “Life inside dialogically structured mentalities: Bakhtin's and Voloshinov's account of our mental activities as out in the world between us”.

- Jaakko Seikkula (2003): Dialogi parantaa, mutta miksi?


Lue myös Punoksen ”Dialogi lääkkeenä häpeään”-teksti täältä.



Sanni Vaarnila on Punos Psykologien aluevastaava, psykologi ja dialoginen työnohjaaja.





Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page